Lainaan loppuraporttiamme kertomaan projektimme taustasta, koska asia on siinä hyvin kiteytetty ja moneen kertaan mietitty, viilailtu sekä tiivistetty.
Tausta
”Verkosta virtaa vanhemmuuteen” -projekti oli osa Nuorten Ystävät ry:n Vanhempien Akatemia –hanketta. Vuosina 2011-2013 toteutettavan hankkeen tavoitteena on luoda pysyvä verkostopohjainen malli lasten ja nuorten vanhempien tukemiseksi Oulun seudulla. Projektissa keskityttiin tarkastelemaan kodin ja koulun välistä sähköistä vuorovaikutusta sekä vanhemmuutta tukevia Internetin vertaisverkkoja.
Nykyään sähköiset tiedonvälityskanavat ovat yhä merkittävämmässä roolissa kodin ja koulun välisessä vuorovaikutuksessa. Projektissa selvitettiin mikä niiden merkitys on tällä hetkellä ja kuinka niitä voidaan parhaiten hyödyntää. Toimiva kodin ja koulun yhteistyö on vastavuoroista kasvatuskumppanuutta, joka onnistuessaan vaikuttaa myönteisesti oppilaiden koulumenestykseen, kotitehtävien suorittamiseen sekä myönteiseen asennoitumiseen koulunkäyntiä kohtaan. Onnistunut kodin ja koulun välinen yhteistyö heijastuu myös luokan ilmapiiriin ja koulutuksen arvostamiseen. Kodin ja koulun vastavuoroinen kasvatuskumppanuus vaikuttaa lisäksi ennaltaehkäisevästi ongelmien syntymiseen sekä helpottaa niiden ratkaisemista. Myönteinen vuorovaikutus rohkaisee ja kannustaa lasta sekä vahvistaa lapsen itsetuntoa ja minäpystyvyyden tunnetta. (Laatua kodin ja koulun yhteistyöhön, 2007.)
Internetissä tapahtuvalle vanhempien vertaistuelle ja verkostoitumiselle on nykypäivänä selkeä tarve, koska traditionaaliset hiljaisen tiedon siirtymiskanavat sukupolvelta toiselle ovat osittain korvautuneet vanhempien välisillä tukiverkoilla. Käytännön ongelmien yhteisöllinen ratkaiseminen sekä vertaisoppiminen tuovat nykypäivänä enenevässä määrin tukea vanhemmuuteen. Verkon osaajayhteisöissä toteutetaan yhteisöllistä oppimista, jossa yhteistä ymmärrystä luodaan kokemuksia, osaamista ja hiljaista tietoa jakamalla. Oppimista tapahtuu erityisesti silloin, kun verkkovuorovaikutus on korkeatasoista, jolloin osallistujat ovat tietoisia toistensa läsnäolosta ja osallistujien sosiaalinen etäisyys on kapea (Arvaja & Mäkitalo-Siegl 2006, 136).
(Loppuraportti, 2012.)
Tavoitteet
Koulutusprojektimme lopullisiksi tavoitteiksi muotoutuivat:
1. Kodin ja koulun välisten sähköisten tiedonvälitysjärjestelmien (Helmi, Wilma) käytön kartoittaminen
a. Kuinka tiedonvälitys ja yhteistyö toteutuvat niiden kautta?
b. Millä tavalla ne mahdollistavat myönteistä vuorovaikutusta?
c. Mitä kehitettävää vuorovaikutuksessa on?
2. Vanhempien toiveiden selvittäminen Internetissä toimivaa Oulun seudun vanhemmille suunnattua vertaisverkkoa kohtaan.
(Loppuraportti, 2012.)
Napakat projektin tavoitteet eivät olleet projektin kuluessa itsestään selvyys vaan saimme ne aikaiseksi vasta aivan projektin loppupuolella. Kun viime marraskuussa aloitimme projektin, sisällytimme tavoitteisiimme kaikki ne aspektit, jotka projektin esittelyssä oli mukana. Omasta puolestani voin sanoa, että täysin kokemattomana projektityöskentelyn suhteen en ymmärtänyt, että meidän tehtävämme oli rajata annettuja tavoitteita. Rajaamisessa tulisi perusteellisesti harkita käytettävissä olevat resurssit, mm. aika ja suhteuttaa tavoitteet niihin. On järkevämpää asettaa kapeat ja selkeät tavoitteet, joihin pyrkiä, kuin yrittää saada taivaita syleilevät työt tehdyksi. Alkuperäiset tavoitteemme olivat seuraavat:
Päätavoite: Vanhemmuutta tukevien verkkovuorovaikutukseen tähtäävien toimintatapojen ideointi
Alatavoite 1: Käytössä olevien tiedonvälityskanavien (Wilma, Helmi, OmaOulu) nykytila-analyysi
Alatavoite 2: Myönteiseen kodin ja koulun/päiväkodin väliseen vuorovaikutukseen tähtäävien toimintatapojen ideointi.
Alatavoite 3: Vanhempien vertaistukeen tähtäävien toimintatapojen ideointi.
Ero lopullisiin tavoitteisiin näkyy siinä, että lukuisat toimenpiteiden ideoinnit vaihtuivat kodin ja koulun välisten yhteistyökanavien käytön kartoittamiseksi sekä vanhempien vertaisverkon tarpeen selvittämiseksi. OmaOulun tilanteen kartoittaminen puolestaan siirtyi toimeksiantajan hoidettavaksi. Suurin syy siihen, miksi jouduimme tarkastelemaan kriittisesti projektimme tavoitteita, jättämään niistä osan pois ja keventämään loppuja, oli selkeästi ajanpuute. Tiedostimme realiteetit ja sen, että jos kuljetamme alkuperäisiä tavoitteita mukanamme loppuun saakka, me emme ehdi tehdä valmiiksi puoliakaan. Ideointi, vaikka sanana se kuulostaakin helpolta ja pienehköltä miettimishommalta, on vaativaa ajatustyötä. Ideoinnin tuloksena ei voi heitellä puolivillaisia ehdotuksia ja toimintatapoja, vaan niiden olisi oltava todellisia parannuskeinoja niin kodin ja koulun välisen yhteistyön kuin vanhempien vertaisverkonkin suhteen.
Viimeisenä lähiopiskelupäivänä 11.5.12 käsittelimme projektiryhmäkohtaisesti projektin etenemistä ja tuntui olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että projekti on varsinkin alkupuolellaan hahmoton, muodoton ja epäselvä. Projektiryhmän tehtävänä on pohtia ja erotella aineistosta se olennaisin tutkinnan kohde ja saada se hiottua oikeaan muotoonsa myös sanallisesti. Eittämättä se on helpommin sanottu kuin tehty, sillä projektien lähtökohdat lienevät usein varsin laajoja. Muutenhan ei voisi ollakaan, koska ihan mitättömien asianjyvästen takia tuskin kannattaa mitään projektia edes perustaa. Projektikokemuksen karttuessa voisin kuvitella tämän asian selkiytyvän ja osaamisen lisääntyvän nimenomaan sen suhteen, että osaa paremmin erottaa juuri sen projektin kristallinkirkkaan ytimen.
Lähteet
Arvaja, M. & Mäkitalo-Siegl, K. (2006). Yhteisöllisen oppimisen kognitiiviset, sosiaaliset ja kontekstuaaliset tekijät: verkkovuorovaikutuksen näkökulma. teoksessa: Järvelä, S., Heikkinen, P. & Lehtinen, E. (toim.) 2009. Oppimisen teoria ja teknologian opetuskäyttö. Wsoy oppimateriaalit. 125-141
Laatua kodin ja koulun yhteistyöhön. (2007). Opetushallituksen julkaisuja. Online viitattu 10.1.2012. http://www.oph.fi/download/115274_laatua_kodin_ja_koulun_yhteistyohon.pdf
Loppuraportti. (2012). Koulutusprojekti: Verkosta virtaa vanhemmuuteen.